Talonvahtina

Posted: 18/11/2013 in Elämää, helikopteri, kahvi, kissa, lapsi, Valokuvaus
Tags: , , , ,

Ollaan leiriydytty S:n vanhemmille, siksi aikaa kun nämä ovat etelässä.
Ollaan koiravahteina, lisäksi mukana on oma kissa.

Torstaina jo tultiin laittamaan leiri pystyyn, perstinä tuli vieraita Kotkasta joiden kanssa käytiin kytistämässä Sami Hedberg Alive Areenalla. Show oli kyllä mielenkiintoinen, paljon sellaista mitä ei ihan heti olisi odottanut, mutta kyllä vanhaakin settiä (ollaan siis käyty aiemminkin Samin stand-up keikalla).
Tästä myöhemmin lisää S:n blogissa.

Täällä ollaan nyt himmailtu kämpillä, ulkona ollut Eino ja muutenkin tuullut ja ripotellut sen verran ettei huvitakkaan lähteä lenkille.
S käyttänyt koiraa pihalla, me ollaan L:n kanssa vahdittu kissaa sisällä (krhm).

Tuli Jumbon Clasulta tehtyä heräteostoksen vaihteeksi tuommoinen halpispikkukopteri jossa vinssi! Ihan loistavaa ajanvietettä, sillä sit yrittää tähtäillä sellaista koria kyytiin. Muutamia kertoja tullut tyylipuhtaita onnistumisia, mutta kyllä se kopu on seinilläkin käynyt.

Nyt sauna lämpenemässä ja kala uunissa, ei sillein hullumpi maanantai iltapäivä.

Kahvikoneena täällä Dolce Guston Genio ja Moccamasteri. Kotoa en jaksanut raahata mitään myllyjä sun muita, hieman vieroitusta noista, niin osaa sitten arvostaa enempi kun palaa takaisin.

Uusi lelu muiden joukkoon. Vinssi on on ihan ykkösjuttu

Uusi lelu muiden joukkoon. Vinssi on on ihan ykkösjuttu

Valot päällä. Pimeässä om kiva lentää, muttei ottaa kuvaa ja lentää

Valot päällä. Pimeässä on kiva lentää, muttei ottaa kuvaa ja lentää

Vahdittava. Ei kyl kovin vaikea tapaus.

Vahdittava.
Ei kyl kovin vaikea tapaus.

Lopuksi muistutus (saarna?): Muistakaa käyttää heijastinta. Autosta on pimeällä ja sateella pirun vaikea havaita tummiin pukeutuneita hahmoja. Ihan vain oman turvallisuutenne vuoksi

Kommenttia

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s