Iltatoimet

Posted: 07/11/2013 in Elämää, lapsi, TV
Tags: , , , , , ,

Iltaisin kun muksu on saatu nukkumaan. Eli ensin otettu iltapalaa kaikki yhdessä, sitä hänellä vähän omaa aikaa ja sitten loikka yöpukuun ja hampaiden pesun kautta sänkyyn jossa heti tajuttomaksi.

TAI EI.

Iltapala on aika 50/50 meneekö se kivuttomasti, eli syökö kiltisti ja kiittää vielä kun on syönyt. VAI pidetäänkö kunnon show, heilutaan ja isotellaan vähän. Parhaimmassa tapauksessa otetaan parin minuutin jäähy jäähypenkillä.

Kiltisti leikkii hetken, ja lopettaa kun kehoitetaan tähän, ollaanhan kuitenkin siitä sovittu jo etukäteen.
Yleensä (siis lähes aina) näin ei kuitenkaan tapahdu. Leikki menee villiksi, ja kun on vielä käynnissä tämä hyppykausi, niin loikkimiselle ei tahdo saada loppua. Leikit pitää viiteen laskemalla lopettaa ja tästä käskeä hampaiden pesulle.

Hammaspyykillä on mennyt kanssa aikas 50/50, riippuu ihan uhrin mielentilasta. On kiva kun toinen antaa pestä, ja ottaa itsekin siihen omalla tavallaan osaa. Sitten on se toinen ääripää, kun maalataan seinille kauhukuvia hammaspeikoista/rei’istä/hammaslääkäreistä mitä tulee kun ei nyt pestä, lopulta kuitenkin saadaan aina pestyä.

Ei muuta kuin omaan punkkaan nukkumaan, lukee itse satua ja sit nukahtaa. Näin ihan oikeasti tapahtuu toisinaan.
Yleensä sieltä kuuluu jonkin aikaa sepostelua leluille, kirjoille ja joskus pientä lauluakin, sitten sammuu.
Pahin on tämä kun ei saa unta millään, ei malta olla huoneessa kirveelläkään (no ei nyt kirjaimellisesti), vaan ihme syillä pomppii olkkariin tai keittiöön. Välillä ilmoittamaan jostain asiasta tai sitten halaamaan, mutta syy on mukana, välillä se meinaa unohtua jo kesken matkaa.

Sitten viimein kun on omaa aikaa kahdestaan, niin ei jaksa tosiaan mitään ns. raskasta leffaa tai sarjaa. Me katsotaan hömppää, totuuden torvia, Miamin/NY/OC:n täydellisiä naisia tai vastaavaa, oikeastaan kaikki käy.

Mutta sitten on se paha mihin on tottunut, pieni napostelu. Kun telkkua katsoessa on mukava jotain pientä nakertaa samalla, niin helposti sitä käsi on jossain popparikulhossa.
Ihan vaan että salillakin olisi jotain työstämistä (itkemistä/hikoilua).

Tänään meillä on (olisko kolmatta iltaa putkeen) joulutorttuja ja glögiä. Boksilla taitaa olla Miamin täykkärit ja Armanin viimeinen ristiretki, joten jos ne pysyis hereillä ja sit vaappuisi makkariin ja virrat pois.

IMG_8132

Kommenttia

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s