Kesä panee liikkeelle

Posted: 21/05/2012 in Auto, cappuccino, Elämää, Elektra, kahvi, kahvila, Kesä, lapsi, Latte
Tags: , , , , , , ,

T-paita-keli, ihmisiä kaduilla, leuto tuuli, aurinkoa… JA, varsinkin kun on juuri talvi takana, niin on pakko päästä nuuhkimaan vanhoja kulmia.
Vaikka maistettiinkin jo reissussa kesää puraisu, niin on se kuitenkin eri, kun sen saa himaan.

Tänään tosiaan oli ovisilmäpäivä, eli jokin yhtiö oli laittanut lapun alakertaan, että tulevat ysiltä aamulla poraamaan oviin reikiä. Joten ennen ysiä suihkut yms. hoidettu ja ukkoja odottelemassa, no äkkiähän ne tulikin, siinä yhden aikaan.
En vaan tajua miten niinkin simppelin jutun, kuin ovisilmän porauksen voi kömmätä!? Nuorehko jannu painoi poralla läpi, niin että viilu toisella puolen ovea repesi reippaasti. Niin, ja tottakai porasi sisältä ulospäin. Kuitenkin puhui korjaavansa jäljen, kuvittelin jotain korjaukseen liittyvää sillä hetkellä. Mut, äh, laittoi vaan n.5cm halkaisijaltaan olevan prikan siihen silmälle. Ei kovin kaunista katseltavaa, voitte varmaan arvata tuleeko meillä olemaan useasti kranssi ovessa, sillä korkeudella ja paikalla.

Aamulla ukkoa odotellessa veivasin käsimyllyllä chemexille Stumptownin Bolivialaisen pussin pohjia, aiemmin tein suhteella 1:17, tulos oli sen verran laimea, että päätin kerralla kokeilla 1:14 kahvi/vesi suhdetta.
Tämä meni  hieman puuhun, mutta tuli kuitenkin parempi kuppi kuin aiemmasta. Ehkä piirun verran meinasi karata yliuuttuneisuuteen, mutta maku ei kuitenkaan ollut kitkerää, ei kuitenkaan totuttua jännää hapokkuutta, vaan tummanpuhuvahko ja loppumaku pyöritteli hieman karamellimaisuutta kielellä.

Oli jo päivä ja oli suunnitelmatkin suht valmiina, ulkoilua ja dallailua eritoten.
Mentiin Kallioon kummastelemaan kesää, nurtseilla oli paljonkin porukkaa notkumassa. Ei mtn pussikaljoittelua, vaan enempi vaakatasoa ja auringon palvontaa, hyvä boogie.
Pisteenä meillä oli Laurin Good Life Coffee, sinne tehtiin matkaa Leevin tahtiin, pikkuäijä jaksoi kävellä pitkään kiltisti.

Kahvilaan (siis Kolmas Linja 17) päästyämme, katsastettiin päivän menu. Kun Laurilla on vaikka mitä kahveja välillä suodattimessa ja essoina, tänään otettiin molemmat Helsingin kahvipaahtimon Bulia (espressoa). S otti Latten, meikä esson, cappuccinon ja L croissantin. Ei paha, ei ollenkaan. Benjamin Andberg on onnistunut hyvin paahtamaan HKP:lle toisen espressopavun, ensimäisessäkään ei sanomista, mutta toinen parempi (IMO).
Tosin kun Lauri vilautti mitä olisi luvassa myöhemmin, niin tulee saamaan taas meikän käymään. Nimittäin Coffee Collectivea on tulossa kohta, mehän käytiin tuolla kahvila/paahtimossa Köpiksessä, silloin kun oltiin Köpis-Oslo reissussa. Harvinaista herkkua, jota ei ihan joka päivä Suomessa saakkaan.

Kahviseurueeni


Vaelleltiin kotiin takaisin, kun oli otettava autoa alle. Suunta kohti Porttipuistoa, sieltä muksulle sänkyä, peittoa ja tyynyä katsomaan. Kierros siellä, ja tyyny mukana autolle. Sänky mikä oli kiikarissa, oli paikan päällä pettymys ja ei enää huvittanut pörrätä siellä.

Mummilassa poikettiin juoksuttamassa pojasta viimeisiä energioita ulos, tuloksetta. Vaikka tokihan pieni ikiliikkuja oli vauhdissaan, mutta että se energia olisi loppunut, jäi vain haaveeksi. Samalla reissulla appiukko näytti pasuunalle painepesuria, jota se tosiaan tarvitsi. Sillä kotona bilika makaa parkissa puun alla, joka tahallaan spruittailee koko ajan mahlojaan auton täyteen, helmi homma.

Himaan päästyämme, tuli jokin pakottava tarve vääntää vielä yksi ilta cappuccino, sillä tuli tarve tietää paljon saan ACF:n tulppaani kuppiin painoa vaahdotuksen ja tulpaesson kanssa. Tein, punnitsin ja tulokseksi sain 153g. Tämän aion ottaa uusiksi myöhemmin, sillä mielenkiinnosta haluan seurata tuon maidon mikrovaahdon vaikutusta painoon.

Edit: Seuraava aamu; tänään punnittuna mentiin “by the book”, 18g purua joista 40g juomaa, maitojen kanssa tuli 130g.
Ja eiks, se mennyt niin et, 1/3 osa espressoa, 1/3 höyrystettyä maitoa ja 1/3 vaahtoa.

Ai niin, kuvat napsittu tällä kertaa Samsung S2:lla, jonka hurahdin tavis ässän tilalle hommaamaan ja ajamaan siihen päivityksen 4.0.3:sen. Vielä näin muutaman päivän jälkeen, en ole ehtinyt katumaan.

Loppuun netistä nappaamani kuva, jonka lähdettä en enää muista, mutta tuli vastaan kun selailin omia kuviani.
Ajattelin jakaa tämän muidenkin kanssa.

Kommenttia

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s