Long Beach part 3, LA Down Town, San Diego

Posted: 04/05/2012 in Auto, Elämää, Espresso, kahvi, kahvila, kulttuuri, lapsi, Matkailu, Musiikkia, Valokuvaus
Tags: , , , , , , , , ,

Viime aikaiset menot täällä Long Beachilla ovat keskittyneet paljolti muualle, eli ollaan kruisailtu eri paikkoihin räpsimään kuvia, shoppaamaan ja ihmettelemään.

LA Downtown:
Ajettiin paikalle, ja manailin kun liikenne oli sekaisin. Joku paraati tai vastaava tukki tiet, ja nagilaattoriin ei ollut enää katsomista, eurooppalainen ajotyyli vaan käyttöön.
Ensimmäiseksi meinattiin syömään, ja löydettiin mesta, jossa saa rakennella oman burgerin. Vaihtoehtoja siis laidasta laidan yli jopa. Ranskalaisiakin oli vaikka kuinka, otettiin 50/50, parmesaaniraksut ja originaalit.

Vatsat edellä lähdettiin etsimään sit postikortteja, helpommin sanottu kuin tehty. Ihmeteltiin miten ei sellaisia pikkukauppoja oikein ollut maisemissa, eikä isoistakaan kuin Macy’s. Ihme kaupunki, olin odottanut erilaista. Mutta, syy siihen selvis aika pian. Oli meinaan koko LAPD varmaan ihan ytimessä, siellä missä siis mekin. Zygäkyttiä, leffoista tuttuja autoja joissa majakka kojelaudalla ja taviskyttäautoja. Kysyttiinkin yhdeltä hotellin ovimieheltä, et mikä juttu tää on, niin vastas et “…immigration march and rally…”. Ok, wtf, joku ralli, en tajua (suck my broccoli).
Mentiin sit kuitenkin musiikin perässä Pershing Squarelle, vaikka paikka oli piiritetty poliisivoimin, ei ilmassa ollut mitään vihamielisyyttä, paljon vain helipotkureita. Porukkakin vain kirjoitteli liiduilla katuihin, seiniin ja minne nyt vain saattoivatkin, “Legalize LA” oli suosittu.
Puistossa soi jammailu musaa, kuten Bob Marleyn “get up, stand up for your rights” yms.

Pershing Square

LAPD

mielenosoittaja

Hotellilla tarkemmin asiaa tutkittua, tuli selväks että mitä siellä oli käynnissä.
S älys napata yhden lehtisen sieltä mukaan, ja sit hotellilla asiaa hieman tutkittua, tuli selväksi, että oli käynnissä:
May 1 General Strike. Eli kaikki kaduille oikeuksien puolesta, samoja arvoja kaikille, maahanmuuttajille ja muille, jos käsitin oikein. Lista laillistamisista ja vaatimuksista oli aikast puuduttavankin pitkä, mutta varmaan tärkeä paikallisille.

Legalize LA

roadblock

Sanna ja Leevi seinää vasten

San Diego:
Eilen aamulla kerättiin itsemme kasaan, siten että olimme valmiita matkaan puoli kymmeneltä. Tuonnehan siis ajelee n. pari tuntia. Onneksi mukaan lähti ystävä pariskunta, joten ajeltiin perätysten sinne päin. Oli mukava selata läpi tuon kovin paljon hypetetyn elukkatarhan frendien kanssa, kiitokset vain seurasta M ja C (salaperäiset kirjaimet).

Ollaan tässä menneinä vuosina kierrelty aika paljon eläintarhoja, ja voin aika suoralta kädeltä todeta tämän olevan eniten “kokemisen arvoinen”. Kaikki se vehreys, puut ja kukkaset, reititykset yms. voi edetä mm. paikasta A paikkaan B sellaisella “skytram”:llä, joka kulkee vaijerin varassa korkealla.

ilmasta

Oli puoli pilvistä alkuun, ennen kunnon auringon porotusta. Eläimet olivat oikein aktiivisia, jääkarhu esitteli leikkisyyttään ja muutenkin elukat tekivät jotain muuta kuin nukkumista.
Sarvikuono on ennenkin nähty, mutta tällä kertaa se jäi parin gallonan verran ainakin mieleen, tietystä syystä.
Zoo on siis MUST, jos liikkuu täällä päin.

loikka

mäkeä ja varoitusmerkki, välillä oli aika kovia mäkiä, jotka olisi voinut kyllä kiertää… mutta, ei jaksanut

vehreyttä reiteillä, ja S L:n kanssa naamioituneena maastoon

Panda

sarvikuono

Perhepotrettia

pikkumies

Sieltä jatkettiin San Diegon keskustaan, suuntana Hard Rock Cafe.
Välissä  pysähdyttiin kahville, ja huomasin ilokseni siellä tarjoiltavan Kona kahvia, joka on siis Havaijilaista hyväksi luokiteltua kahvia. Ikävä kyllä paikka ei pystynyt myymään tuoretta papua, sillä oli ollut jotain myrskyä tai vastaavaa, ja sen vuoksi ei hyllyillä ollut kuin omaan käyttöön.
Ja tottakai oli joku harjoittelija ilman opasta tekemässä juomia, sillä espressoni muistutti enemmän americanoa kuin essoa. Siitäkin vielä maistoi, ettei papu ollut “baristan” puhumaa peaberryä jota oli hyllyssä. Aivan selkeä kookoksen maku tuossa litkussa, ja kun mulkoilin hyllyille, niin siellä tosiaan oli kookoksen makuista Konaa.

Kaupunki oli upeampi kuin olin odottanut, jotenkin sieltä jäi lämmin fiilis kadulta. Baareja auki ja ihmisiä kaduilla pimeänkin tultua, jotenkin turvallinen olo liikkua. Kierreltiin hieman ennen kuin lähdettiin kymmenen maissa ajelemaan takaisin päin. Noin 5-6km ennen liittymää hotellin suuntaan, odotti meitä jarruvalot, ruuhka. Siinä meni  jotain puoli tuntia, kun oli seitsemästä kaistasta suljettuna välillä 4-5kaistaa.
Perillä uni tuli aika nopeasti.

baari

Tänään (eli eilen) oltiin vuorostaan Venice Beachillä ja Santa Monicassa, mutta niistä enempi ensi postauksessa. Niin paljon kuvia ja kerrottavaa.

Kommenttia

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s