Intialainen päähieronta

Posted: 28/01/2012 in Elämää
Tags: , ,


Sain joululahjaksi lahjakortin intialaiseen päähierontaan, S sitten varasi mulle ajan sinne, en tiedä koska olisin omatoimisesti päässyt perille.

Pieni oli luukku minne nuorehko nais ihminen mut johdatti, varmaan kaikki kymmenen neliötä. Mutta oli saanut viihtyisäksi kuitenkin, miniläppäri ja minipeili seinällä, jtn pikku tavaraa siellä täällä.

“Istu siihen vain naama tuohon suuntaan” tuli rauhalliseen sävyyn, minä työtä käskettyä otin asennon. Sit se alkoi, viu-viiiu-vuuui, hiljaisella jotain intialaista rentoutusmusaa. Vähän sama kuin kiinalaisissa ne soittaa sitä niiden epämääräistä hissimusaa. Eli ei Anttilan Top Ten:istä.

Kädet alkoi ihan kivasti painella mun selän ja hartioiden akupunktiopisteitä, ajattelin et täähän on ihan jees juttu.

Mut kun siirryttiin päähän, niin alkoi ihme show, mun oli välillä vaikeeta olla kysymättä “hei oikeesti?”.

Sormilla nypittiin ja ikään kuin hypittiin mun päälaella, siis vähän kaikkea mitä voi vaan keksiä. Hämärin osuus oli kuitenkin siinä, kun täti alkoi pörröttämään mun hiuksia, siis kuin olisin ollut koira rapsutettavana.

Loppupeleissä, vaikka olikin pöllähtänyt olo sen jälkeen, oli se myös raukea, jotain oikeita pisteitä oli kuitenkin paineltu.

Nyt on sunnuntaina tulossa mahdollinen kauppa, ja jos se menee nappiin, niin Silvia ja Rocky vaihtuvat euroiksi. Niillä olis tarkoitus ostaa uusi mylly ja saada tilaa kahvipöydälle. Ikävähän niitä tulee, mut upgrade myllylle vaatii tuon uhrauksen. Katsellaan kuitenkin sitä myöhemmin (peukut pystyyn).

Nyt seurataan samaan aikaan kansakunnan kanssa, kumpi puumamiehistä saa kuvansa mm. Vekaranjärven 1.pioneerikomppanian päivystäjän pöytää vastapäätä. Sinne muiden pressojen joukkoon, niitä onkin tullut muutama yö tuijoteltua.

Ja tiedän kenen kuvan taakse on teipattu miestenlehdestä irstas sivu.

ps. Kuppikuvia saa laittaa blogin osoitteeseen edelleen! Kuvalla ei niinkään väliä, kunhan siinä esiintyy se kuppi kahvia, taiteellinen näkemyshän on jokaisen oma juttunsa.

Kommenttia

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s