Kuningaskuluttaja 19.1.12, testissä kapselikoneet

Posted: 22/01/2012 in Elämää

Nd: Paranà Caffè – Espresso Italiano [Aeropress]

Tämän kertainen postaukseni YLE:n Kuningaskuluttaja 19.1 jaksosta, jossa oli osio “Testissä kapselikahvikoneet”, puhun omasta puolestani enkä muun testiryhmän.

Testissä olivat seuraavat koneet:

Bosch Tassimo, Dolce Gusto Genio, Dolce Gusto Circolo ja Paulig Cupsolo.

Koko testi Kuningaskuluttajan puolesta on luettavissa täältä , en toki kiellä sanoneeni noin tai näin, mutta paljon tärkeää jäi mielestäni mainitsematta (myös ylen areenalta on nähtävissä jonkin aikaa tuo jakso).

Jo se lähtökohta, että testaamme laitteet kiireessä joulupyhien yli, loi omat kiireensä ja hässäkkänsä. Ilmeni ettemme testaa laitteita koko volyymilla, eli emme laske mukaan koneista tulevia juomia makutestein. Vaan pelkästään testaamme laitteet niiden käytettävyyden osalta, tuo mielestäni ristiriidan. Esimerkkinä voitaisiin pitää hienoa ja helppokäyttöistä suodatinkeitintä, josta kuitenkaan ei saa parasta juomaa aikaiseksi. Sitten tämä kone valittaisiin pistein ykköseksi, vaikka keskustellen ja makuja vertaillen oltaisiin saatu sijoitukseksi mahdollisesti toinen kone.

Toimittajalla oli taustatiedot omalta osaltaan täysin hakusessa, ei edes kuvauspaikalla oltu käyty aiemmin. Niinpä kuvauksiin hujahtikin muutaman minuutin pätkän edestä kuusi tuntia, toistimme samoja lauseita ja hieman kuumeinen oloni ei irrottanut sen suurempaa hymyä.

Omat pisteytykseni makujen osalta, ja koneista yleensä kirjoitinkin jo aiemmin ristretto.fi foorumille, mutta laitan sen tähänkin.

KÄYTETTÄVYYS:

Circolo

Massiivisin koneista, eikä omaan keittiöön oikein istunut. Isoa plussaa toi tuo vesisäiliön seuraaminen siitä reiästä keskeltä, roska-astia oli pieni kiva lisä, vaikkakin koneesta irrallinen toisin kuin Cupsolossa.
Manuaalisuus on hyve, mutta lähdin testiä ajattelemaan M.Meikäläisen kannalta, jolle tuo vedentulon oikea-aikainen katkaisu saattaisi olla alkuun hieman hankalaa. Hieman kauemmin käyttettynä tai muuten harrastajana tämä on sitten isoa plussaa.
Toki muissakin koneissa oli säätäminen mahdollinen, muttei ollenkaan näin helposti ratkaistu.

Genio

Tämä pingiviiniä muistuttava ilmestys, jonka saattaa helposti ulkokuorensa puolesta sekoittaa Dolce Guston Piccoloon (kuten alkuun moni meistä tekikin). Pieni koko toi keittimelle plussan, sekä simppeli ratkaisu kapseleiden kanssa. Yhdestä kuuteen viivaa kapselissa, ja sen verran hiiren pyörää muistuttavalla pyörällä sitten laitettiin palkkeja koneen keulaan.
Muotonsa puolesta vesisäiliön täyttö oli itselleni mieluisin, kun se ikäänkuin laskeutui takana viistosti paikoilleen.

Cupsolo

Kapea, mutta pitkä, ei kovin korkea. Vesisäiliö takana kankea irroitella ja kiinnitellä, myös vesimäärän seuraaminen vaati koneen vetämisen esiin ja kurkkaamisen, pariin otteeseen kesken kapselin sainkin vedet loppumaan. Kone totteli mukavasti mm. espresson normaalia aiemman pysäytyksen, tästä plussa.
Kapselisäiliö oli nokkela keksintö, mutta täyttyy nopeasti. Tästä saattaa ilmentyä myös ongelma, jos kotona käyttäjiä on enempi kuin yksi, eikä koria tyhjennetä tarpeeksi useasti, sillä sen saa jummitumaan koska se ottaa enemmän kapseleita sisään kuin jaksaa kori tulla ulos. Siitä vähän kahta mieltä. Kivahan tuo on, mutta ei enää kun tonkii pihdeillä kapselia ulos tai työntää sisään vetäen koria ulos.
Huuhtelua kone vaati kun se oli virrattomana ja otettaessa uudelleen käyttöön, ei sinänsä huono, sillä varsinkin kun esim. maitojuomien kanssa maitoa jäänee putkistoihin.

Tassimo

Myöhemmin mietin olisiko mustan värisenä tuo kaikkien mielestä ruma kone ollut asteen fiksumman näköinen. Mutta kuitenkin, muoto, napit, vesisäiliö… lähes kaikki ulkopuoliset tyylitekijät olivat huonosti ratkaistuja. Valumisen säätely ei totellut, vettä kone halusi lähes koko ajan läpihuuhdeltavaksi, ja niin sai olla hankalasti irroiteltavaa säiliötä olla tankkaamassa kaikkein useiten.
Koska kone räki kapselipesän ja suuttimen välistä, sotkien muuten valkoisen taustamuovin, sai se sottaisen vaikutelman aikaiseksi.
Oliko testikone vain viallinen, vai koskeeko tämä muitakin Boschin markkinoille asettamia Tassimoita, mene ja tiedä.

JUOMIEN MAKU :

Pisteet 1-5, 1 ollessa huono ja 5 erinomainen.

Espresso

Circolo 3
Genio 4
Cupsolo 2
Tassimo 4

Pidin Tassimon Italialaismaisesta tummahkosta espressosta, ja pisteitä antaessani ajattelin myös mm. Isäni ja appeni hakevan espressoista juuri tätä makua.

Genion lyhyt espresso oli miellyttävä, ehkä hieman kuuma tullessaan, muttei liian. Maussa oli miellyttävä jälkimaku joka viipyili suussa pidempään kuin toisissa.

Cupsolon espressot olivat taattua Paulig:ia, enkä ole juuri koskaan siitä pitänyt, enkä pitänyt nytkään. Valjuhkoa, omaan makuun sen saattoi kerran maistaa, ei toista.

Circololla taas sai oikein laskettuna onnistuneen makuisen, juotavan ja sellaisen jopa sippailtavan shotin. Mutta kun sen teki aavistuksen liian pitkäksi, muuttuivat tekijät, enää en saanut miellyttävää tulosta, vaan se meni viemäriin, siitä rokotin pisteissä.

Cappuccino

Circolo 1
Genio 2
Cupsolo 2
Tassimo 3

Kaikkien laitteiden juomat vetivät aika alta riman. Mutta kun keskenään näitä testailtiin, niin pahiten epäonnistuin aikaansaamaan juomakelpoista cappaa Circololla, sain tehdä muutaman ennen kuin onnistuin juotavan saamaan aikaiseksi. Geniossa taas kaksi kapselia joissa molemmissa kolme palkkia, vaikea epäonnistua valmistamisessa, maussa ei kehumista, maito kun nyt ei ollenkaan tässäkään (kuten muissakaan) vastannut cappuccinon nimeen kuuluvaa maitoa. Kummaa kuumaa vaahtoa. Cupsolossa sama kahden kapselin setti, ei päätä huimannut. Tassimossa makuja vertailtaessa se onnistui yllättämään, ei liian kuumaa, ja ihan juotavaa, verrattuna muihin kolmeen.

Kaakao

Circolo 3
Genio 3
Cupsolo 1
Tassimo 5

Pidän kaakostani sellaisena makeahkona, jossa kaakaojauhetta on reippaasti. Siksi oli helppo sijoittaa Dolce Gustot samoille pisteille, niillä tuli juotavaa hyvää kaakaota. Cupsolon Tazza oli liian laihaa, eikä näin ollen palvellut makuhermojani. Tassimon Marabou kaakao oli taas kuumaa, sopivan vahvaa ja makeaa, tästä pidin ja valmistinkin näitä useamman.

Tämä muistiinpanoistani ja kokemuksistani koneista.

Loppujen lopuksi:
Kahden valtavan clasun kassin täyttäen kapseleita ja neljä konetta, kiersivät kolmen testaajan kesken. Testailimme laitteita ja kirjoitimme huomioitamme muistiin, lopuksi kokoonnuimme kuvauksiin, jossa koneet käytiin kerrallaan läpi.

Mitä tästä voisi saada YLE:ltä vaivanpalkaksi?
Voisi kuvitella tämän olevan vitsi, mutta ei ole: KYLPYPYYHE!

Kommenttia

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s