Punainen espresso ja Rooibos Latte

Posted: 08/11/2011 in Elämää, Latte, tee
Tags: , , ,

Onpas taas ollut taukoa kirjoittelusta. Lisäksi halu kokeilla yhtä juttua on aina jotenkin viivästynyt, tänään kuitenkin oli hetki aikaa ja käytinkin sen tuon tuntemattoman tutkimiseen.

Espressokoneet ja rooibos (eli tuo punainen tee, jossa ei ole kofeiinia), siinä aihealue josta testejä.
Maalaisjärjellä noita ei yhdistäisi, mutta eräässä viime vuoden kotivinkissä oli ihan oikea vinkki, mikä sattuma.

Eli toimeen…
En viitsinyt silvialla tätä koittaa, sillä jotenkin tuntui helpommalta alkuun ottaa se työn alle OBH Nordicalla.
Ei muuta kuin rooibosta sellaisenaan sihtiin, kahva kiinni ja kuppi alle, sitten napista.

teet sihdissä

Ensimmäinen kokeilu oli 4,22g teetä, sen otin alkuun silmällä ja sitten vasta mittasin. Sain 15s uutolla aikaiseksi 65g juotavaa, punaista “espressoa”. Vai pitäisikö tuo nimetä jotenkin muuten? Rooipresso/ Esbrooisso/ punainen espresso?

rooibos espresso

Toisella kertaa lisäsin teetä toivovani saavan hieman stydimmän shotin, latasin sihtiin 7g. Painelinkin hieman läjään, en kuitenkaan tampannut voimalla. Lopputulos olisi kuulunut olla punaisempi ja pidempi uuttoaika, mutta eipä ollut. Meni 15s ja juotavaksi tuli 75g, sekä maku pysyi mielestäni samana, outoja nuo teiden tiet.

Jotain uutta tällä isommalla annostuksella tuli, visuaalisesti ainakin, teen kun poistin sihdistä, se tuli kuin kahvikakku espressoa valmistaessa.

teekakku

Tein vielä testiksi rooibos latten, vaahdotus onnistui jotenkin sinne päin, ja itseasiassa tuolle keittimelle ihan kelvolliseksi.

Mitä sitten itse rooibos latten makuun tulee, niin… Tämä on niin maku asia, kun en muutenkaan juo liiemmin teetä, sekä rooiboksena oli sitruuna & lime. Joku voi pitää maukkaana, joku sylkeä pihalle, itse join ihmetellen ja miettien tekisinkö toista samanlaista enää koskaan uudestaan.

rooibos latte

Mitä voisin olla tästä testailusta mieltä?

Punainen espresso oli mukava yllätys, ja teen sen varmaan uudelleen. Rooibos latte oli taas hieman valju esitys, mutta voisin ehkä joskus kokeilla hieman eri mauilla uudelleen.
Suosittelen kokeilemaan jos vaan löytyy teetä ja keitin, eihän tuossa mitään häviäkkään.

Ensi kirjoitus tulee liittymään jälleen uuteen keittimeen, aivan älyttömän päheään sellaiseen, mut en vielä paljasta mikä se on.

Loppukuvaksi tällä kertaa pyhäinpäivän hautausmaajonossa bongattu pizzataxi.

Ei ole edes itse kirjoitettu :)

Comments
  1. Kertakulutus katalysaattori says:

    Se roiibos tulisi red espressoa tehdäkseen jauhaa pienemmäksi kahvimyllyllä ja silloin lopputulos muistuttaisi ennemmän espressoa.

    • Jussi78 says:

      Sitähän myydäänkin espressojauhatuksena muualla kuin Suomessa. Joten ihan oikeassa olet.

      Itse en viitsinyt myllyäni sotkea teellä, joutuisi puhdistushommiin, niimpä kokeilin tuota konstia.
      Myöhemmin mietin miten olisi jos vaikka olisi hienontanut kaulimella tai vastaavalla.

Kommenttia

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s