Itella toi uusia puita

Posted: 03/10/2011 in cappuccino, kahvi, kissa, lapsi, Valokuvaus
Tags: , , , ,

Parissa pussissa oli muutama papunen vielä pohjilla, niistä raapimaan kasaan edes yhtä shottia. Jouduin sekoittelemaan espressopapua ja erästä kuubalaista joka ei tosiaan sovi essoihin. Kuitenkin sain tilkan aikaiseksi, näyttikin jo siltä se valuminen, että juominen ei antaisi kiksejä. Joten vaahdotin maidot ja kaadoin päälle, cappuccinon verran. Se maistui, rupes tekemään hullunaan mieli. Varsinkin kun sumuisilta saarilta tuli juuri lähetysvahvistus, ovat saaneet paahdon tehtyä ja paketti on matkalla.

Ovisummeri soi jo toistamiseen Itellan toimesta, oli pakettia Saksanmaalta, sellaista Leeviä isompia molemmat. Molemmat toimitukset oli Nalalle (kissallemme), pari puuta vanhalle neidille.
Vanha on ollut jo ajat palveluksessa, eikä ole kovin korkea, varsinkin kun pieni mies alkaa kasvaa, Nala ei pääse kunnolla edes puuhunsa karkuun.

Vanha kiippari

Uudessa sitä vaaraa ei ole, sillä se on kattoon saakka korkea. Ei mennyt kauaa kun kisulipisuli hyväksyi tuon uuden, jo kasausvaiheessa tämä eläinkappale valtasi yhden tasoista. Myöhemmin testasi kaikki puun tarjolla olevat herkut, kuten eräänlaisen pussin puolikkaan.

Uusi kiippari

Lepoa tasolla

Asennon vaihtoa, kunnes joku tuli papanazzina paikalle

pussissa

Toisena raapimapuuna tuli vanhan korkuinen, mutta väriltään kanssa beige, kuten toinenkin uusi. Tästä tulee misulille vaipanvaihtohuoneeseen lintujenbongausteline, ettei tarvitse enää taiteilla liian ahtaalla ikkunalaudalla.

pikkuteline

pikkutelineeseen tutustuminen

Lopuksi kahvin ystäville pieni niksipirkka: Jos kahvin suodatinpaperit loppuu, ota apuun sukkahousut! Sekoita kupissa kuuma vesi ja porot, vedä sukkahousut päähän ja juo.

Kommenttia

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s