Bon Jovin kanssa suihkussa. Samalla hävisi Passat!?

Posted: 18/06/2011 in Auto, Elämää, kahvi, Musiikkia, Valokuvaus
Tags: , , , ,

Bon Jovi, Open Air Tour 2011.
Oslosta tulivat, ja Tanskaan suuntaavat, viikonlopun viettävät Stadissa.
Keikkaliput hommattiin ajoissa ja toivottiin aurinkoa, mitä ei sitten tosiaan tullutkaan.

Jon

Alku meni jotakuta näin: Saatiin auto ihan sisäänkäynnin kupeeseen järkkärien luvalla. Sisäpuolella sitten kun lämppäri lopetti shaissensa, tuli bändi lavalle sekä samaan aikaan alkoivat yleisön paikatkin täyttyä sukkelaan.
Ensimmäiset vesipisarat kun tulivat, toivat ne myös väen lipan alle suojaan. Tätä oltiin hieman odotettukkin, sillä silloin järkkäreillä hävisivät lapaset, ja päästiin pujahtamaan kenttäalueelle lähelle lavaa (’bout 30m lavan nurkkaan).

Lavan oikean puoleinen screeni ja Jon

Iltasanomat kirjoittavat seuraavasti: “Ensimmäinen tunti Olympiastadionilla sujui hyvin. Solisti Jon Bon Jovi tanssitti yelisöä, eikä edes sateinen sää latistanut tunnelmaa…”, näinhän se meni, paitsi että tunnelma oli aika lattea. Biiseistä puuttui sitä kuuluisaa “munaa”. Vaikka mentiin sateen alla vanhoilla biiseillä yleisön mieliksi, niin esim. Bad medicine:ä jouduttiin oikein repimään yleisöstä esiin, ehkäpä liiankin kauan. Kuitenkin loppuun parani, ja varsinkin ihan vimoset biisit oli rautaa, ei ne uudet vaan ne vanhat (jälleen, voisiko tästä päätellä bändin olevan jo kypsää kamaa).

Richie Sambora ja Joni

Edelleen Iltasanomista “…Mahtava esiintyminen oli kuitenkin saada ikävän lopun kauan ennen aikojaa, kun Jovi satutti jalkansa. Jon Bon Jovin veljen, Matt Bongiovin mukaan laualajan nivelsiteet venähtivät tunnin esiintymisen jälkeen.” Kolmen tunnin setti kuitenkin vedettiin läpi, vaikka näki tosiaan Jonin liikkeistä että tais tehdä kipeää jalasta.
Välillä Jon veti catwalkkia yleisön seassa, saatiin nähdä vielä lähempää. Vaikkakin kun porukkaa oli sen verran edessä, että mitä lähemmäksi kaveri tuli, niin sitä vaikeammaksi myös hahmottaminen kävi.

Edelleen iltalehtiä juuri selanneena tartun kirjoituksiin. -IL muisti mainita Richietäkin, sillä Sambora tuli keikalle katkolta, erittäin hyväntuulisena. “Suomessa Sambora esiintyi hyväkuntoisena. Rocktähden tyylille uskollisesti isoihin mustiin aurinkolaseihin, kaulassa roikkuvaan ristiin ja mustaan nahkableiseriin sonnustautunut Sambora hymyili paljon ja tykitti kitarastaan tiukkoja riffejä. Toisinaan hän otti karismaallaan lavan haltuun jättäen varjoonsa jopa Jon Bon Jovin.”  Tämä on helppo allekirjoittaa tapahtuneen, välillä skitan kepitys oli parasta antia koko setissä. Richie tosin oli puolet keikasta ilman lasejaan, ihan vain näin korjatakseni.

Oli paikalla muitakin kastumassa, kuva on otettu aika alkuvaiheessa, niin ei näy läpimärkiä immeisiä niin paljoa, eikä niin tummia pilviä joita myöhemmin saatiin.

Kuvaa taaksepäin

Keikka paketissa ja läpimärkänä, olisi toki ollut mukana muovinen sadeviitta, mutta se jotenkin ahdisti päällä (punnitsin kastumisen olevan mukavampi kuin mokoma viitta). Ei muuta kuin autolle, onneksi ei jätetty sitä kauaksi.

Kun sitä hetken aikaa olla möllöttää siinä paikassa, johon bilikansa jätti, eikä siinä ole sitä enää. Pitää hieman keräillä itseään, ei viitsi niin vihaisena soitella sen perään, eikä jututtaa järkkäriä.
Sit katsoin puhelinta, yksi puhelu tullut, soitto sinne. “Joo se jouduttiin siirtämään toiselle puolen tietä nurtsille, joo sieltä se löytyy.”, no hyvä, ei siis kaukana. Mutta, ei ollut ei, ei toisella puolella eikä oikeastaan missään parin sadan metrin säteellä. Kysymys järkkäreille kadonneesta autosta, saatiin käsien levittelyä ja “paska juttu”-kommentti vastineeksi. Kukaan ei osannut käyttää lälläriään sen vertaa, että olisi pistänyt kyselyä muille n.50 järkkärille. Sateessa sit ympäri aluetta, kunnes käytiin kysymässä kytiltä. Sieltä tuli sellainen “voi teitä märkiä söpöjä raukkoja”-katse. Saatiin kuitenkin osoite ja ohjeet missä auto saattaisi olla. Sinne matkalla takaa tulivat samat kytät, niitä oli jäänyt vaivaamaan tilanne, kysyivät rekkaria. Samassa kuitenkin hogattiin auton perä uimastadikan parkkiksella, joten poliisien apu jäi, kuitenkin pinnat siitä että olivat halukkaita avustamaan etsinnässä.

Kuitenkin jälleen yksi Bon jovi keikka takana, ja mummilaan, jossa Leevi hoidossa.
Keikasta oli vielä eilen sellainen ruusuisenpiikikäs-fiilis kuupassa, tänään laantunut kun on nukkunut ja kuivat kuteet päällä. Autokin paikallaan!

Facessa oli Kahvila Sävy linkittänyt itsestään kirjoitetun jutun Nordic Coffee Cultureen, juttu on itsessään sen verran pitkä, että laitan linkin. Jutussa kerrotaan englanniksi Sävystä noin yleisesti, hieman enemmän kuin normaalisti pintaa raapaisten, suosittelen lukemista kiinnostuneille. Sävyn pariskunnasta Kaisa lähtee muuten edustamaan Suomea Hollantiin Cup Tasting Championship 2011 skaboihin, joten kasa onnea/taitoa mukaan.

Loppukuvaksi laitan vielä yhden stagekuvan, otettu pokkarilla kun luultiin ettei sinne sais kuskaa järkkäriä. Kuitenkin kiljardi onnistunutta kuvaa tuli tuollakin, kuva on muuten Sanna Pictures © satoa.

Loppuillasta

Comments
  1. Anonymous says:

    gps-paikannin autoon. herkällä asetuksella hälyyttänee myös tärinästä jos joku raaputtaa maalipintaa.

Kommenttia

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s