Ilmojen halki käy skarabee

Posted: 07/01/2011 in Elämää, Elokuvat, kahvi, Musiikkia
Tags: , , , ,

Nyt se on, se hiano blu-ray soitin. Tosin paketissaan vielä aika lähellä eteistä, tuli muuta tärkeää.

Kun sain jostain korviini lentokonesimulaattorilla pelaamisen ylistävään sävyyn kuuluvan myyntipuheen, päätin katsastaa pelin hintaa ihan oikeassa pelikaupassa (oli vähän nörtti olo).
Se oli viidentoista juuron kieppeillä, eli tarttui mukaan.

Nyt kun haettiin soitin, niin gigantista tuli mukaan vielä ohjainkin peliin. Jos olisin vielä teini, olisin varmaan ihan et “OU MAI GAAD“, nyt vaan chillisti diggaan peliä. Jopa niin paljon, etten tänään juuri muuta olekkaan saanut aikaiseksi kuin ihmetellä sitä. Kyseessä on siis mikkisoftan lentosimu X, aika lailla pelityyppiä jossa ei ammuta kaikkia.
Onnistuneet nousut ja laskut ovat kuin huumetta, janoaa vain lisää hienoja maisemia ja uusia koneita.

Mutta mutta, ettei soitin jäisi huomiotta, sen asennus on huomenna. Lisäksi siihen tuli hankittua leffojakin jo, joita olen ns.säästellyt tätä terävämpää kuvaa varten. Leffoina on yksi boksi ja yksi paljon kavereilta kehuja kerännyt pätkä. Boksi on Stieg Larssonin Millenium Trilogia sekä The Expendaples, jälkimmäinen tuntuu liian hyvältä kun katselee näyttelijäkaartia, ja trilogia huonolta kielensä puolesta (en fanita ruotsin kieltä juurikaan).

Useasti kun autolla nyt tulee liikuttua (kas kummaa) niin radiosta on jo pitkään tullut tuo häiritsevä Loirin luritus, jonka takana vielä toinen inhokkini Chisu (jonka koti ei tosiaan ole täällä). Ei siinä että biisi saattaa jäädä päähän soimaan, mutta kun se soi sitten jatkuvasti. Tämä alkoi jo ennen Egyptin reissua, josta se skarabeekin tuli hommattua jääkaapin oveen. Jotta saisin sen pois, ajattelin kuunnella sitä.
Youtubestahan yleensä nuo kuulee… no ei tätä kappaletta sit kuitekaan, hmpf, inhotus vain kasvaa.

Nyt on avattu uusi pussi kaffetta, nimittäin Intian tuliaisina saatua Elephant Valley:ta, on oikein orcanic-kamaa vielä (nk. luomua). Kuppi on todella tumma, siis en ole ennen näin tummaa juonutkaan. Odotin maistavani jotain aivan karmeaa myrkkyä, mutta toisin kävi, tässä tummassa on makuja ja sopivasti hapokkuutta perään. Enkä ole yksinn iikkeellä mielipiteeni kanssa (jos joku hulluksi ehti luulla), S ja kahvivieras isäkin pitivät myös elefantista.

Tipaton, suklaaton, sipsitön, karkiton ja limuton tammikuu pitää vielä, vaikka houkutuksia on jo muutamaan otteeseen tullutkin. Ostin muutaman olut pullosen kellarointiin, odottelemaan jo ensi kuuta, outoa että se helpotti hieman.

Lopetan tämän barbababoja syövään ihmiskuvaan.
Huomatkaa sinisen barban ilme.

Comments
  1. Pete says:

    Seuraavaksi sitten tykkiostoksille

Kommenttia

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s