Tilanteita, noloja ja muita.

Posted: 28/07/2010 in Elämää, kahvi
Tags: , , , , , , ,

Joskus on saattanut käydä kaupan kassalla nolot, eli rahat eivät
olekkaan riittäneet, tän päiväinen veti mielestäni pohjat.
Malmin Cittarissa käväisin fysionterapian jälkeen hakemassa pientä
piknik-evästä, maksoin kiltisti plussa- ja electronkortilla. Sitten
se pirun häly piippaa, menin edes-takas ja se vaan piippas silloin
tällöin. Hälyssä vika totesin (aiemminkin ollut) ja aloin
pakkaamaan.

Myyjä soitti kuitennii vartijat paikalle, kaikki kolme, kädet
(tietenkin) lantiolla kuin joillain cowboylla. Kas, en saanutkaan
enää täyttää kassia maksetuilla ostoksilla, vaan koko omaisuus
tyhjennettiin siihen kassalle, kassa suljettiin (kiva huomata miten
tapaus kiinnosti muitakin asiakkaita).
Vartin pohdinnan ja mun kopeloinnin jälkeen tulimme tulokseen, että
siinä tanan hälyssä voi ehkä olla jotain pienen pientä häikkää.
Sit vartijat hävisivät nopeammin kuin Bolt telineistä (njoo, okei
oli mauton vertaus).

Viltti, eväät, luettavaa ja blogiin avautuminen on ihan parhautta kun mittari piiskaa kolmenkympin molemmin puolin. Leeville hieman meri-ilmaa ja vanhemmille maisemat suoraan korkeasaareen (olemme siis  tervasaaressa), vintageradiosta kuunnellen vanhoja hittejä (mitä vanhempi radio, sitä parempaa musiikkia, eh).

Puuhamaa korkattiin sunnuntaina, tuli uitua ja halattua pariin  otteeseen puuhanallekin. Tämä pistikin miettimään; mitä “nallen”  puvun alla on?
Joku pedo alasti siellä halailemassa muksuja, itse en  kyllä kuullut rahinaa halatessani tätä karhua.
Itseasiassa nappasin nallukan rutistukseen kahteen otteeseen, tämä kuva on ensimmäisestä kerrasta, kun yllätin sen takaapäin.

Aamulla oli ylläri, pappa, eli faija, soitti et ollaanko kotona, oltiin.
Oli ollut Italiassa, Venetsiassa joissain neuvotteluissa. Oli  törmännyt kahvipurnukkaan, muisti että harrastan jotain siihen liittyvää, poimi mulle “Doge Rosso” espressojauhatusta. Aamulla en ehtinyt testaamaan, pitänee kotiin päästyä ja vieraat kahvitettua  kokeilla tuota hienon näköistä Italian herkkua.

Aiemmin silmistä, sormista yms. valitettuani, voinen todeta silmien korjaantuneen voiteella ja tipoilla. Sormet taasen ovat edelleen huikean paksut ja kipeät, lääkäri ei osannut sanoa muuta kuin että pitäis välttää rasitusta, se kun vaan on aika mahdotonta tai ainakin hankalaa.

Ainiin, viimeaikoina tullut käytyä myös vaihteeksi korkeasaaressa, eli farmvillessä :)
Kun siellä kaupattiin tatuointeja, sekä nelivuotias kummityttökin uskalsi ottaa sellaisen, otin itsellenikin viidennen ihan vain kokeeksi. Kyseinen tatska voi häkellyttää aluksi, mutta sillä ilmaisen mm. miten muijissa riittää “virtaa“. Miten tykkään tytöistä, eli edustan suoraa heterolinjausta.

Lopettelen kuvaan, tällä kertaa maisemakuvaan.

Kommenttia

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s