Uarg, sapettaa vieläkin eilinen liikennetilanne.
Olin tulossa kilttinä poikana Kaffan “kylmä kahvi kaunistaa”-tilaisuudesta (josta myöhemmin lisempää), ja käytiin vähän sen jälkeen S:n & L:n kanssa jäätelöllä ja leikipuistossa Kaivarissa.
Sit pompulla autoon ja ruuhkaan möllöttämään, kello löi seiskaa, ihan kiva keli ja mieli korkealla.
Näin skarppina ja taitavana autoilijana, katsoin oikealta kolmiontakaa tulevien olevan hiukka jumissa, siinä mikätiesenytonkaan tiellä nosturin kupeessa.
Herrasmiesmäisesti päästin valkoisen Priuksen (onko niitä muilla väreillä?) eteeni, vaikka autossa istuva nuori tekikin jotain käsien levittely eleitä, kiittihuikkas viitaten kuitenkin.
Kaikessa hyvyydessänikään en enää seuraavaa laskenut eteen, en tietenkään, takana kuitenkin hyvä jono, ja oli tummatukka tulossa liian röyhkeästi sieltä.
Mut mitä sit tapahtui?
Nuori Priuspaskan kuski nousee autostaan tuohtuneena ja tulee kohti, avaan Saksalaisen autoni ikkunaa, tiedustellakseni tätä hämmentävää jaloittelua.
“Mikä siinä on kun ei päästetä oikealta tulemaan väliin, siis miten voi olla…?”. Tarkkaan en enää muista mitä se vähä-älyinen (ei pahalla kaikkia vähä-älyisiä kohtaan) latasi putkeen, vastasin kuin apteekin hyllyltä “et hei, enkö mä just päästänyt sut siihen?”, juippi mutisi vielä jotain ja kuulin vain et “…niinno kiitti siitä edes…”.
Olin ihan huulipyöreänä, enkä saanut tilaisuutta edes huomauttaa kakaralle elämän pienistä pikkuasioista, liukui prkl “autoonsa” takaisin liian nopeaan, annoin kuitenkin perään pitkän äänimerkin.
Oikeesti, jos tun turisti tai just kortin saanut ei uskalla/osaa liikkua ruuhkassa, pitäis ainakin sen piipityksensä siellä hybridiautossaan. Jalomielisenä olin laskenut V8 bensavehkeellä valkoisen matolaatikon eteeni, ja tässä palkka. Eniten syö miestä tässä se, etten oikeasti saanut oikeita sanoja suustani oikeaan aikaan, muutenkin opetellut pojan synnyttyä vähentämään radikaalisti kiroiluani.
Mut nyt olis tosiaan ollut aika palauttaa tuo keskenkasvuinen maahan, ja kovaa.
Tää on näitä tilanteita, joita ei saa takaisin, joutuu vaan kätkemään piilotetun agression sisälleen seuraavaa kertaa varten.











Itse olen ajatellut asentaa videokameran autooni kaikkien näiden hupitilanteiden tallentamiseksi.
Kyllä sä huomiseen mennessä keksit hyvän lainin minkä tohon olis voinut heittää. Valitettavasti. Miksi elämä ei ole kuin elokuvaa…
Pitäis olla supersoaker näitä tilanteita varten ladattuna. “cool it down, bitch”